Seinäjoki syyskruisaaloo! 5.9.2015
Omat työvuorot on nyt siinä mallissa hyvin levätyn (
) loman jälkeen, että isketään päivänmäärää Seinäjoen kruiselle! Järjestäjä on jälleen diktaattori ja pidättää oikeuden muutoksiin, niinpä päivänmääräksi muodostettiin viikkoa suunniteltua aikaisempi lauantai 5.9.2015. Aikataulut tarkentuu lähempänä, kuitenkin iltapäivällä aloittaen ajelun, sisällyttäen noin 35km reitille sopivan määrän stoppeja ja panimovierailun Mallaskoskelle. Uusia maisteltavia on tullut, joten ei haittaa vaikka edellisellä vierailulla olisikin ollut mukana
Mallaskoskella mahdollista myös ruokailla, ja ruuat on olleet tähän saakka oikeinkin maistuvia.
Ohjelma koostuu siis niinkin yksinkertaisesta setistä, kuin kruisailua, seurustelua, kaljoittelua, pari local native baaripysähdystä, parit kusitauot kaljanjuonnilla höystettynä, panimovierailu sekä ruokailu Mallaskoskella. Tarkennan aikatauluja lähempänä päivänmäärää. Toivottavasti saataisiin mahdollisimman monta pyörää tännepäin! Majoitusvaihtoehtoja pohtiessa helpotusta antaa uudelleen avattu aina yhtä näyttävä ja monella tähdellä siunattu Omenan muotoinen hotelli keskustassa, juuri katsomani tiedon mukaan yksi yö kahdelta päältä on 67e, pidän tätä huokeimpana vaihtoehtona yöpymiseen. Suorastaan äveriääseen luokkaan pompsahtava Cumulushotellikin näyttää kohtuullista 83e hintaa per yö per kaksi jalkaparia tarjoussivun kautta, joten ei siitäkään konkurssiin mene. Meillekin pystyy kotimajoittamaan kahden henkilön verran ennakkoilmoittautuneita!
Tervetuloa tasaaselle lakeudelle!!