Ensin lyhyt esittäytyminen, kevättalvella näin Basmanin Regular Cruiserin kuvan netissä ja kahden päivän päästä tulin Turusta sellainen kyydissäni. Oli se niin makean näköinen että olihan se hankittava. Lahdessa en ole nähnyt tuontapaisia fillareita, eikä liene moni muukaan kiinnostuksen määrästä päätellen.
Nyt päähäni pälkähti järjestää cruiseriin "piilotettu" kardaaniveto. En tiedä miksi ja miten mutta ajatus jäi pyörimään päähäni.
Koska en ole fillareita rakennellut, tulin tänne kyselemään jos joku osaisi laittaa linkkiä mikäli tällaisia on joku jo tehnyt. Katselin tuolta AtomicZombien sivuilta mutta sieltä ei löytynyt mitään inspiroivaa.
Tällaisen kuvan löysin Lappeenrannasta Uutisvuoksen jutusta.
Tällaisella suoralla kardaanilla rakenne ei ole kovin hankala toteuttaa. Tilanne hankaloituu kun polkimia siirretään eteenpäin ja putkeen lisätään mutkaa. Tuon Basmanin muoto on sellainen että miellyttää silmääni joten samantyylinen runko kelpaisi mutta ilman ketjuja. Täysin Basmanin rakenteellahan tuota alakertaa ei voi kardaanivetoisena tehdä.
Käytettävissäni on nc-sorvi ja työstökeskus ja oletan että ensi talvena olisi töissä sen verran aikaa että voisi harrastaa tällaista. Tosin Tig täytyisi hommata...ja opetella hitsaamaan.
edit: Niin, tuolta näyttäisi löytyvän kardaanit: Ehkä tällaisen saisi jotenkin nikkaroitua toimivaksi.

