Olin aikeissa ehostaa viitisen vuotta sitten rakentamaani Liekkipyörää. Hitsailinkin runkoon pienen vahvikkeen ja sovittelin sivulaukkuja sun muuta, mutta en vieläkään päässyt haluamaani lopputulokseen pyörän suhteen. Kai sitä on viidessä vuodessa kehittynyt sen verran tekijänä, (tai ainakin on tullut kriittiseksi itselleen) ettei hyväksy enää aikaisempia ratkaisujaan saati työn laatua. Siirrellessäni pyörää tallissa edestakaisin havahduin nurkissa lojuneisiin "ylimääräisiin" osiin. Työnsin Liekkipyörän pihalle ja nostelin pöydälle sekalaisia osia: Satulan, renkaat, gripit, laatikollisen napoja, kampisetin laakereineen, erilaisia polkimia ja valoja. Alkoi näyttää siltä että on helpompaa, tai ainakin mielekkäämpää, tehdä kokonaan uusi pyörä, kuin korjata vanhaa.
Runkoputket vääntyivät hetkessä ja pyörä alkoi löytää hahmoaan.

Pyörästä on tarkoitus tehdä suhteellisen lyhyt, istuinkorkeudesta tai ajoasennosta tinkimättä. Päädyin myös tehdasvalmisteiseen keulaan, jota minulla ei vielä runkoa heftaillessa ollut.
Tallin sopukoista löytynyt kampisetti on niin BMX, että keskiömuhvi piti sorvailla aivan itse. Aihiossa kun oli varaa, eikä sorvailun opettelussa kiire, niin keskiöstä muodostui varsin villin näköinen kappale.

Vanteiksi hankin Rigidan 65 mm leveät ontelovanteet puhtaasti ulkonäkösyistä. Navoiksi valitsin taakse Nexus 7:n ja eteen 3W napadynamon. Aikaisemmassa käyttiksessäni olen ollut tyytyväinen em. komboon.

Pyörään olen jo sovitellut kiinnikkeitä ainakin Ortlieb sivulaukuille. Saa nähdä tuleeko kaavailemastani peräkärrysuunnitelmasta koskaan mitään valmista.
Eiköhän tämä tästä ajoon saada ennen ensilumia..



